torstai 19. tammikuuta 2017

Valehtelijoiden klubi

"Jos haluat huijata jotakuta, valehtele itsellesi. Onnistut varmasti huijauksessasi."

Olen lihava, yritän laihduttaa, taas. Ajatuksen tasolla onnistuminen tuntuu ihan utopialle, koska olen ollut koko ajan jollakin kuurilla, onnistumatta. Tai, no olen minä onnistunut useastikin, mutta paino on aina tullut takaisin. Olen laihduttanut useasti yli 10 kiloa, parhaimmalla kerralla 30 kg. Painon palaamisen vartalooni tunnustan epäonnistumiseksi.

Pidän syömisestä, paljon. Rakastan sitä tunnetta, kun hyvän ruoan aromit hivelevät makunystyröitäni. Rakastan sitä kun vatsani on täysi, ja oloni on raukea. Syön silloin minua ärsyttää, olen väsynyt, masentunut, iloinen, taikka ihan muuten vaan. Ruoka on rakas ystävä, joka koskaan petä, josta ei halua luopua.

Kun olin nuorempi painonpudotus oli paljon helpompaa, riitti kun heittäytyi sen hetkiseen elämänsykkeeseen ja antoi mennä. Paino putosi kuin itsestään. Ei tarvinnut laskea kaloreita, tai muutenkaan laatia minkäänlaista liikunta/kunto-ohjelmaa, sen hetkiset menot ja aikataulut määrittivät milloin syötiin. Nyt kun elämä on tasaantunut, ja tarjonnut mahdollisuuden syödä niin paljon kuin huvittaa, paino on noussut. Jälleen.

Tunnen huonoa omaatuntoa siitä että olen päästänyt itseni repsahtamaan. Peilikuvani näyttää minusta olevan ihan Ok, mutta valokuva jossa olen normaali painoisten kanssa ei valehtele. Harrastan liikuntaa ja annan itselleni luvan olla ylipainoinen, koska minulla on myös lihaksia. Mielestäni paino-indeksini valehtelee minulle, koska harrastan liikuntaa. Oma BMI:ni on tällä hetkellä 30,5.

Jokaisella kerralla kun havahdun unestani, alan etsimään sellaista laihdutuskuuria joka sopisi minulle. Nyt kun minulla on hieman enemmän rahaa, olen valmis jopa maksamaan näistä ihmeitä tekevistä järjestelmistä. Sisimmässäni tiedän kuitenkin sen verran, että vain ja ainoastaan laihdun silloin, kun kulutan enemmän kuin syön. Silti tuhlaan aikaani, ja mahdollisesti rahojani, näiden laihdutusmenetelmien tutkimiseen ja testaamiseen.

Vaikka tietäisin lihavuuteni olevan omaa syytäni, minun on helppo syyttää ihmisiä ympärilläni. Milloin perheeni on hankkinut itselleen jotain hyvää, dieettini ei kestä katsoa sivusta heidän herkkuhetkeään. Töissä jos on tarjolla ilmaista ruokaa, pullaa tai sämpylöitä, suomalainen luontoni ei anna periksi kävellä ilmaisen ruoan ohi. Voin syyttää lihavuudestani myös lusikoita ja haarukoita, sekä kaikkia muita työkaluja joilla ruokaa ja juomaa suuhuni lappaan.

Aika joka kuluu normaalipainoon pääsemiseen terveellisesti on 6-7 kk. Todennäköisesti laihdutan tästä ajasta noin kuukauden, ja olen tyytyväinen 3 kilon pudotukseen. Päätän palkita itseni herkkupäivällä, syön valtavan annoksen pihviä ja kermaperunoita punaviinin kanssa. Juon illan olutta, syön sipsejä, pähkinöitä ja karkkeja. Seuraavana aamuna paikkaan krapulaani rasvaisella ruoalla pizzoilla, ranskanperunoilla ja nugeteilla. Maanantai-aamuna huomaan että paino on nuossut 1,5 kg. Masennun ja hoidan alakuloani ruoalla, sekä oluella. Päätän jatkaa laihdutuskuuriani huomenna, toivoen että paino ei jostain syystä nousisikaan...back to the square A.

Jos laihdutus olisi helppoa, kaikki olisivat silloin normaalipainoisia. Ihmisillä ei olisi ulkonäköpaineita, ja vaatekaupassa käyminen olisi paljon helpompaa. Vai olisiko?

-Kristian-




tiistai 17. tammikuuta 2017

Tiistain tiivistys, ja blogin avajaiset.

Tänään aloitan pitkään haaveena olleen blogini, pyrkimyksenä jakamaan yhden ihmisen maallista taivallusta. Kirjoittaja, eli minä olen fiktiivinen hahmo, ja kerron tapahtumia omasta arjestani. Jotkut tarinat ovat tosia, toiset taas vain joiltain osin. Jotkut kirjoitukset ovat ihan puuta heinää.

Miksi tämän tyylinen ilmaisumuoto? Siksi että haluan julkaista omia tuotoksiani mahdollisimman vapaasti. Olen pohjimmiltani luova henkilö, ja oikea siviiliminäni on kaikkea muuta. Siviiliminäni on tylsä perinteisen teknologia-alan ammattilainen, jossa ei omalle luovuudelle ole juurikaan tilaa. Vapaa ajallani mielelläni soitan musiikkia, piirrän, maalaan ja kirjoitan erilaisia tekstejä. Näitä asioita aion julkaista tässä blogissa.

...ja mitä muuta julkaisen? Menneen elämän taakan voisin myös jakaa. Mutta hyvässä mielessä, ei silleen katkeruudella. Kirjoittaa blogi-elämänkertaa? Julkaista päiväkirjan omaisesti kaikenlaisia havaintojani, niin kutsutun elämäni tapahtumia. Mahdollisesti musiikki- kirja ja elokuva-arvosteluja, ja kaikkea mitä mieleeni sattuu juolahtamaan. Vastuu jää lukijalle.

Tänään on siis tiistai 17.1.2017 ja olen töistä sairaslomalla, koska olen flunssassa. Minulla on ilmeisen vähän tekemistä, koska jää aikaa kirjoitella puuta heinää internettiin...

-Kristian-