tiistai 17. tammikuuta 2017

Tiistain tiivistys, ja blogin avajaiset.

Tänään aloitan pitkään haaveena olleen blogini, pyrkimyksenä jakamaan yhden ihmisen maallista taivallusta. Kirjoittaja, eli minä olen fiktiivinen hahmo, ja kerron tapahtumia omasta arjestani. Jotkut tarinat ovat tosia, toiset taas vain joiltain osin. Jotkut kirjoitukset ovat ihan puuta heinää.

Miksi tämän tyylinen ilmaisumuoto? Siksi että haluan julkaista omia tuotoksiani mahdollisimman vapaasti. Olen pohjimmiltani luova henkilö, ja oikea siviiliminäni on kaikkea muuta. Siviiliminäni on tylsä perinteisen teknologia-alan ammattilainen, jossa ei omalle luovuudelle ole juurikaan tilaa. Vapaa ajallani mielelläni soitan musiikkia, piirrän, maalaan ja kirjoitan erilaisia tekstejä. Näitä asioita aion julkaista tässä blogissa.

...ja mitä muuta julkaisen? Menneen elämän taakan voisin myös jakaa. Mutta hyvässä mielessä, ei silleen katkeruudella. Kirjoittaa blogi-elämänkertaa? Julkaista päiväkirjan omaisesti kaikenlaisia havaintojani, niin kutsutun elämäni tapahtumia. Mahdollisesti musiikki- kirja ja elokuva-arvosteluja, ja kaikkea mitä mieleeni sattuu juolahtamaan. Vastuu jää lukijalle.

Tänään on siis tiistai 17.1.2017 ja olen töistä sairaslomalla, koska olen flunssassa. Minulla on ilmeisen vähän tekemistä, koska jää aikaa kirjoitella puuta heinää internettiin...

-Kristian-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti